Uudet äänirasiat
TRANSROTOR
Transrotorilta löytyy 7 erilaista äänirasiavaihtoehtoa. Kaksi MM rasiaa ja viisi MC rasiaa.
LONDON DECCA
ecca on aloittanut yrityksenä jo 1800-luvulla, mutta ensimmäiset musiikklaitteet olivat kannettavia levysoittimia, joita kuunneltiin ensimmäisessä maailmansodassa 1914-1918. Sittemmin Englannin hallitus pyysi Deccaa tekemään laitteen, jolla Englannin sukellusveneet erotetaan Saksalaisista, lähinnä toisen maailmansodan aikaan. Ensimmäiset äänitteet Decca valmisti 1944, ja ensimmäinen mono-LP tuli ulos 1951, stereo jo vuonna 1958. Decca valmisti näihin aikoihin erilaisia äänivarsia, joista ei tässä sen enempää.
1974 sai alkunsa Decca Blue äänirasia, josta oli olemassa myös vientimalli Grey. Molemmat näistä olivat varustettuna pallomaisella neulalla. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistu Maroon perustuu juuri tähän rasiaan.
Super Gold esiteltiin vuonna 1985, joka oli Van Den Hul-neulalla varustettu rasia.
1989 Deccan omistaja, Racal, päätti lopettaa Deccan hifi-osaston. He kuitenkin antoivat lisenssin Deccan insinöörille John Wrightille jatkaa rasioiden valmistusta ”London”-nimen alla. Globaali jakelu ja tuotteiden korjaus järjestettiin Presence Audion Brian Smithin toimesta. Nämä lisenssit ovat edelleen voimassa ja Nippon Hifi Oy toimii London-rasioiden virallisena edustajana Suomessa.
Ensimmäinen John Wrightin London-rasia oli Jubilee vuonna 1992. Sitä seurasi Super Goldin parannettu versio ”line contact” neulalla, joka myös Jubileessa on. Eikä siinä vielä kaikki – John Wright on edelleen kehittänyt rasioita etenkin DJ-käyttöön, jolla levyä voi soittaa molempiin suuntiin.
BENZ-MICRO
DYNAVECTOR
Dynavectorilta laaja mallisto laadukkaita MC-rasioita.
LYRA
Huippulaadukkaat MC-äänirasiat Lyralta nyt Hifiklinikalla.
SHELTER
Vankkatekoiset Shelter äänirasiat on suunniteltu yrityksen perustajan Yasuo Ozawan toimesta. Shelteriä on alettu valmistaa vasta vuonna 1986, jolloin CD-levy jo teki vahvaa tuloaan. Ensimmäinen rasia oli tyyppiä 701, seuraajan 501:n tullessa maailmaan vuonna 1990. Uusimmat tulokkaat rasioissa ovat mallit Harmony (2008) ja Accord (2014).
Jokainen rasia on edelleen käsintehty Japanissa. Yrityksen perustaja Yasuo Ozawa tarkistaa henkilökohtaisesti jokaisen rasian ennen sen toimittamista tehtaalta.
Shelterin ideologian mukaan analoginen äänentoisto on erityisen herkkää pienillekin mekaanisille muutoksille. Shelter ei halua luokitella äänenlaadun eroa huonommuuden tai paremmuuden mittarilla, vaan yksinkertaisesti yrittää välittää soinnin lämpöä ilman kuunteluväsymystä. Shelter suunnittelee tuotteensa pitkäikäisiksi. Suunnittelussa on myös pyritty pitämään äänenlaatu muuttumattomana vuosien saatossa – tämä on mahdollista kehittyneiden materiaalitekniikoiden ansiosta.
ORTOFON
Ortofon tarjoaa markkinoiden laajimman äänirasiamalliston. Rasioita löytyy sekä MM että MC rakenteella ja hinnat alkaen alle 100€.
KOETSU
Legendaariset Koetsun äänirasiat valikoimissamme.
SOVI TESTIKUUNTELU / PYYDÄ LISÄINFOA